Kennelliiton valtuuston kevätkokous pidettiin Hanasaaressa
Valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen avasi valtuuston kokouksen Espoon Hanasaaressa muistelemalla alkuvuonna menehtyneiden Heikki Suomuksen ja Juhani Hirvensalon pitkää uraa kennelmaailmassa....
View ArticleKoiramessuilla kilpaillaan koiratanssin Pohjoismaiden mestaruuksista
Koiratanssissa yhdistyvät koirankoulutustaidot ja taiteellinen ilmaisu. Koiratanssi on koiran ja sen ohjaajan saumatonta yhteistyötä, jota sävyttävät tarkasti suunnitellut koreografiat ja...
View ArticleKari Järvinen jatkaa FCI:n hallituksessa
Kennelliiton valtuustossa pitkään vaikuttanut, näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Kari Järvinen valittiin FCI:n hallitukseen ensimmäisen kerran jo vuonna 1995 ja hän on ollut mukana siitä lähtien,...
View ArticleMaastojuoksun ja tokon mestaruuksista kilpailtiin viikonloppuna
Maastojuoksukilpailuun osallistui koiria 16 eri rodusta vinttikoira- ja pystykorvaryhmästä. Osallistujia oli yhteensä 520. Kilpailu käytiin Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksessa...
View ArticleMaailman Voittaja -näyttelyt Kiinaan ja Espanjaan
Maailman Voittaja -näyttelyiden järjestäjämaat ovat selvillä vuoteen 2020 saakka. Näyttelyt tullaan järjestämään tulevina vuosina seuraavissa maissa: 2016, Moskova, Venäjä, 23.–26.6. 2017, Quito,...
View ArticleYliopisto: Koiralta löydetty antibiooteille vastustuskykyinen NDM-bakteeri
Bakteeri tuottaa niin kutsuttua New Delhi -metallobeetalaktamaasia (NDM), joka hajottaa laajakirjoisia kefalosporiini- ja karbapeneemiantibiootteja. NDM-bakteerit ovat yleensä vastustuskykyisiä lähes...
View ArticleVarmista koiralle turvallinen kesä
Koiran kanssa matkustettaessa tulee varmistaa, ettei koiralle tule ajon aikana liian kuuma, eikä se joudu olemaan suorassa auringonpaisteessa. Pitkillä matkoilla tulee pysähtyä usein ja huolehtia...
View ArticleAgilityn Suomen mestaruudet ratkottiin Oulussa
Mestaruuksista kilpailtiin kolmessa eri luokassa, joihin koirakot jakautuvat koiran säkäkorkeuden perusteella. Molempina päivinä luokat olivat minit eli alle 34,99 cm, medit eli 35 cm tai yli ja maksit...
View ArticleMaailman Voittaja -näyttelyn paras koira oli partacollie
Toiseksi näyttelyssä sijoittui musta kääpiövillakoira Kudos Firework, jonka omistaa Mikael Nilsson Ruotsista. Näyttelyn kolmanneksi paras oli italianvinttikoira Lady Godiva Dei Raggi Di Luna,...
View ArticleKennelpiirien nettisivut uudistuivat
Kennelliiton kennelpiireille tarjoamaan sivustouudistusprojektiin osallistui 15 piiriä. Neljä piiriä säilytti vanhat nettisivunsa.Uudistusprojekti aloitettiin, koska Kennelliiton tarjoamat vanhat...
View ArticleSuomi voitti joukkuekultaa tokon MM-kilpailuissa
Suomi on pärjännyt loistavasti tokon joukkuekilpailuissa myös aiempina vuosina. Nyt voitettu maailmanmestaruuskulta oli seitsemäs kymmenen vuoden sisällä. Tänä vuonna voitokkaassa joukkueessa...
View ArticleKennelliitto vastusti Maailman Voittaja -koiranäyttelyn myöntämistä Kiinalle
Maailman Voittaja -näyttelyn järjestäjämaat päätetään FCI:n yleiskokouksessa, johon osallistuu noin 70 FCI:n täysjäsentä. Jokaisella täysjäsenellä on kokouksessa yksi ääni.Edellisessä yleiskokouksessa...
View ArticleMuista nämä, jos koirasi karkaa
Jokaisessa kunnassa on talteenottopaikka löytöeläimille. Koiran kadottua kannattaa ensimmäisenä ottaa yhteyttä karkaamisalueella sijaitsevaan löytöeläinsuojaan, jossa koiraa on lain mukaan säilytettävä...
View ArticleSuomen kansalliskoiran tulevaisuus huolestuttaa harrastajia
Vuonna 2014 Kennelliitto rekisteröi 598 suomenpystykorvan pentua. Rekisteröintimäärä ei ole ollut yhtä pieni vuosikymmeniin. Vielä 1990-luvulla pentuja rekisteröitiin parhaimmillaan yli 1 700...
View ArticleTutkimuksessa uutta tietoa lyhytkalloisuuden vaikutuksista koiran terveyteen
Englantilais-australialaisen tutkimuksen mukaan lyhytkalloisten rotujen keskimääräinen elinikä oli 8,6 vuotta ja verrokkirotujen 12,7 vuotta. Äärimmäisen lyhytkalloiset koirat olivat myös 3,5 kertaa...
View ArticleKennelliitto palkitsee jälleen Sankarikoiria
Anomuksen voi tehdä sähköisesti internetissä tai lähettää postitse Kennelliittoon. Määräajan jälkeen lähetetyt anomukset siirtyvät käsiteltäväksi ensi vuonna.Kennelliiton hallitus myöntää arvonimet...
View ArticleKennelliiton Omakoira-jäsenpalvelulla on jo 110 000 käyttäjää
Omakoira-jäsenpalvelu avattiin helmikuussa 2009. Omakoiran kautta käyttäjät voivat esimerkiksi tilata Kennelliiton palveluita ja muokata omia jäsentietoja. Omakoirassa onnistuu myös jäsenmaksun...
View ArticleRuotsi otti kantaa Kiinan Maailman Voittaja -isännyyteen ja FCI:n...
Ruotsin Kennelliitto kirjoittaa tiedotteessaan, että luottamus Kansainvälistä koiranjalostusliittoa FCI:tä kohtaan vahingoittuu, kun arvovaltainen Maailman Voittaja -koiranäyttely on myönnetty maahan,...
View ArticleSuomen Kennelliiton kannanotto FCI:n päätöksentekoon ja koirien kohteluun...
Suomen Kennelliiton kannanotto FCI:n päätöksentekoon ja koirien kohteluun KiinassaSuomen Kennelliitto on Kansainvälisen Koiranjalostusliiton, Fédération Cynologique Internationalen eli FCI:n jäsen....
View ArticleTanska julkaisi kannanottonsa koirien hyvinvoinnista ja FCI:n päätöksenteosta
Tanskan Kennelliitto kirjoittaa kannanotossaan, että se paheksuu koirien syömistä ja groteskia kohtelua, joita koirat joutuvat kokemaan joissain paikoin Kiinaa. Tanskan Kennelliitto kunnioittaa FCI:n...
View Article